Basileioksen tunnustus

Kristillinen sanoma on luonteeltaan historiallista ja sidoksissa omaan aikaansa. Niinpä Raamattu heijastaa kaikessa oman aikansa näkemyksiä. Varhaiskristityt tulkitsivat Jeesuksen asemaa ja sanomaa omalla tavallaan ja haastavat meitä tekemään samoin nyt.

Jumala on täynnä rakkautta. Tuohon rakkauteen mahtuu erilaisten tulkintojen hyväksyminen Jumalasta, Jeesuksesta ja hänen sanomastaan. Ei Jeesus elänyt siksi, että jälkipolvet kävisivät toistensa kimppuun ja haukkuisivat toisiaan harhaoppisiksi, vaan että ihmiset eläisivät rakkaudessa. Rakkaudesta Jumalan totuus tunnetaan.

Basileioksen tunnustuksen tarkoituksena on päivittää Augsburgin tunnustus ja kristillinen teologia nykyaikaan ja palauttaa kirkon yhtenäisyys sekä luoda uudenlaista teologista siltaa juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin välille. Tämä moderni tunnustuskirja ei kiellä perinteisiä näkemyksiä kristillisen sanoman tulkintoina, vaan nostaa niiden rinnalle uusia tieteen huomioon ottavia moderneja vaihtoehtoja.

BASILEIOKSEN TUNNUSTUS

Kristillisen teologian päivitys 25.02.2024

Sisältö

Taustaa

1 artikla Uskonnosta ja tieteestä

2 artikla Kristillisestä perimätiedosta

3 artikla Kristillisen sanoman tulkinnasta

4 artikla Jumalasta

5 artikla Ihmisestä

6 artikla Synnistä

7 artikla Armosta

8 artikla Sakramenteista

9 artikla Uskosta

10 artikla Uudestisyntymisestä

11 artikla Vanhurskauttamisesta

12 artikla Uudistumisesta

13 artikla Ikuisuudesta

14 artikla Jumalan valtakunnasta

15 artikla Kirkosta

16 artikla Kirkon virasta

17 artikla Paaviudesta

18 artikla Uskon hoitamisesta

19 artikla Rukouksesta

20 artikla Kirkollisista seremonioista ja tavoista

21 artikla Neitsyt Mariasta ja pyhimyksistä

22 artikla Kristillisistä järjestöistä ja luostareista

23 artikla Juutalaisuudesta ja islamista

24 artikla Muista uskonnoista

25 artikla Elämästä

26 artikla Etiikasta

27 artikla Seksuaalietiikasta

28 artikla Avioliitosta

29 artikla Politiikasta

1 artikla

Uskonnosta ja tieteestä

Uskonnon tehtävänä on vastata Jumalaa koskeviin kysymyksiin. Uskonnon tehtävänä ei ole selittää maailmankaikkeutta, vaan se kuuluu tieteelle. Tieteen tehtävänä on tutkia ainetta ja energiaa, ihmistä ja luontoa sekä selittää maailmankaikkeus.

Maailmankaikkeuden lisäksi on olemassa korkeampi jumalallinen todellisuus, jota voidaan nimittää Jumalan valtakunnaksi, taivaaksi, paratiisiksi tai jumalankaikkeudeksi. Tiede ei voi ainakaan toistaiseksi tutkia empiirisin tutkimusmenetelmin jumalallista todellisuutta.

Saamme tietoa jumalallisesta todellisuudesta Jumalan hyväksymien eli valtuuttamien julistajien ja opettajien sekä järjen kautta. Jumala on toiminut historiassa. Uskonnollinen tieto ei ole tieteellistä tietoa.

2 artikla

Kristillisestä perimätiedosta

Kristillinen perimätieto sisältää varhaiskristittyjen tulkintoja Jeesuksesta ja hänen sanomastaan. Kristillinen sanoma levisi aluksi suullisesti. Suullisen tradition rinnalle syntyi vähitellen kirjallinen traditio. Raamattu on keskeinen osa kirjallista traditiota. Raamattu on historiallinen kirkon kirja sisältäen Vanhan ja Uuden Testamentin. Se heijastaa omaa aikaansa. Vanha Testamentti kuvaa Israelin kansan vaiheita. Uudessa Testamentissa kirjoittajat tulkitsevat Jeesuksen sanomaa oman ymmärryksensä ja kokemuksensa mukaan. Kristillinen perimätieto ja Raamattu sen osana ovat Jumalan sanaa välittäessään sanomaa Jumalan armosta. Sanoma Jumalan armosta on kristillisen uskon ja elämän ylin ohje.

Raamattu on syntytavaltaan inhimillinen, ei jumalallinen kirja. Varhaiskristityt kirjoittivat kristillistä perimätietoa muistiin inhimillisesti ja kokosivat myöhemmin tietyt kirjoitukset Uudeksi Testamentiksi.

Kristillinen perimätieto ei ole luotettavaa historiankuvausta, vaan eri aikojen tulkintaa Jeesuksesta. Varhaiskristityt muokkasivat vapaasti perimätietoa Jeesuksesta ja lisäsivät siihen omia tulkintojaan.

Kristittyjen tehtäväksi eri aikoina jää esittää oma tulkintansa Jeesuksesta ja hänen sanomastaan. Ei ole olemassa oikeita tai vääriä tulkintoja, vaan ainoastaan erilaisia Jeesus-tulkintoja. Klassiset teologiset tulkinnat ovat edelleen vaihtoehtoisia tulkintoja uusien rinnalla.

Varhaiskristityt tulkitsivat jatkuvasti Jeesuksen sanomaa uudelleen uusien kokemusten myötä. Hermeneuttinen työskentely tyrehtyi kuitenkin vähitellen. Vahva kirkkojärjestys ei antanut enää tilaa erilaisille tulkinnoille. Kirkkopoliittiset valtataistelut merkitsivät lopullista tuhoa kirkon dogmaattiselle uudistukselle viimeistään 100-luvulla jKr.

3 artikla

Kristillisen sanoman tulkinnasta

Kristinusko on moniarvoinen ja monitulkintainen uskonto. Kristillisen sanoman erilaisia tulkintoja Jeesuksesta ei pidä pelästyä, vaan pitää rikkautena. Kirkossa on suvaittava erilaisia näkemyksiä ja lakattava kannattamasta puhdasoppisuutta, yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa. Ei ole olemassa oikeita eikä vääriä tulkintoja, vaan vain erilaisia Jeesus-tulkintoja. Jumala hyväksyy rakkaudessaan erilaiset tulkinnat Jeesuksesta.

Kristityt ovat alusta alkaen aina esittäneet erilaisia ajankohtaisia tulkintoja Jeesuksen sanomasta omien kokemustensa ja ymmärryksensä mukaan omassa kulttuuriympäristössään. Niinpä meillä on neljä erilaista evankeliumia Raamatussa yhden ainoan sijasta. Erilaisista tulkinnoista huolimatta kaikki Jumalan ja Jeesuksen seuraajat ovat yhden, yhteisen ja saman kirkon jäseniä. Kaikki kristityt yhdessä muodostavat erilaisine Jeesus-tulkintoineen katolisen kirkon.

4 artikla

Jumalasta

Jumala on yksi eli on olemassa vain yksi Jumala. Voimme kutsua Jumalaa monin eri tavoin. Toinen nimittää Isäksi, toinen Äidiksi, kuka mitenkin. Nimillä ei ole väliä. Jumala ei ole sidottu sukupuoleen. Kristinusko ei ole patriarkaalinen tai matriarkaalinen uskonto. Tasa-arvo on oleellinen osa kristillistä sanomaa. Se saa näkyä myös Jumala-kuvassa.

Jumala kuuluu maailmankaikkeutta korkeampaan jumalalliseen todellisuuteen. Tämä jumalallinen todellisuus on ikuinen ja ääretön. Jumala asuu tässä jumalallisessa todellisuudessa eli taivaassa. Hän voi toimia myös maailmankaikkeudessa. Enkeleitä voidaan pitää Jumalan apulaisina taivaassa.

Varhaiskristityt pyrkivät sanomaan, kuka Jeesus oikein oli. He päätyivät käyttämään tuntemaansa Jumalan Poika -käsitettä kuvatakseen Jeesuksen ihmisyyttä. Jeesuksen arveltiin olevan Jumalan valittu, jumalallisella valtuutuksella ja voimalla toimiva ihminen (adoptiaaninen tai dynamistinen kristologia), ei Jumala. Ylösnousemuksessa Jumala herätti Jeesuksen ja todisti Jeesuksen asemasta Jumalan valittuna.

Varhaiskristityt eivät heti tunnustaneet Jeesusta Jumalaksi. Tästä aiheutui myöhemmin vaikeita pulmia. Dogminkehittely Jeesuksesta vaikeutui kirkkoisien ryhtyessä yritykseen yhdistää Uuden Testamentin erilaisista näkökulmista syntyneet Jeesus-kuvat väkisin yhteen.

Varhaiskristityt kehittivät erilaisia tulkintoja Jeesuksesta. Monarkianistiset näkemykset korostivat Jumalan ykseyttä. Jeesuksen asemasta voidaan esittää erilaisia tulkintoja.

Dynamistinen monarkianismi katsoi Jeesuksen olevan ihmisenä Jumalan valittu ja piti Isää yksin Jumalana (edustaja mm. Paulos Samosalainen ja Nestorios).

Modalistisessa monarkianismissa Jeesusta pidettiin Jumalan yhtenä historiallisena ilmenemismuotona Isän ja Pyhän Hengen rinnalla (edustaja mm. Sabellios ja Kyrillos Aleksandrialainen).

Subordinationismi eli areiolaisuus tulkitsi Jeesuksen eräänlaiseksi luoduksi puolijumalaksi ja alemmanasteiseksi jumalalliseksi olennoksi (edustaja mm. Areios).

Dualistinen monarkianismi on sukua modalistiselle monarkianismille. Dualistinen monarkianismi pitää Isää ja Jeesusta Jumalan historiallisina ilmenemismuotoina ja Pyhää Henkeä Jumalan voimana. Dualistisen monarkianismin mukaan Jeesus on ihmiseksi tullut Jumala. Jeesus ja Isä ovat yksi ja sama Jumala.

Dualistisessa monarkianismissa Jumala tuli Jeesuksessa ihmiseksi ihmisten keskelle ja eli ihmisen elämän. Jumala asettui ihmisen asemaan. Jeesus muodosti oman uskonnollisen sanomansa historiallisesti oman ymmärryksensä mukaan kulttuuriympäristössään. Jeesus paljasti jumaluutensa vasta ylösnousemuksessa voittamalla kuoleman.

Humanistisen monarkianismin mukaan Jeesusta ei pidetä Jumalana, vaan ihmisenä, joka sai uskonnolliselle sanomalleen jumalallisen valtuutuksen viimeistään ylösnousemuksessa. Jeesusta voidaan pitää humanistisessa monarkianismissa Jumalan armon opettajana (pedagoginen humanismi) tai julistajana (profeetallinen humanismi).

Jumalallisen valtuutuksen eli akkreditoinnin ajankohdan perusteella humanistinen monarkianismi voidaan vielä jakaa joko immanenttiseen (tämänpuoleiseen) tai transsendentaaliseen (tuonpuoleiseen) muotoon.

Immanenttisessa akkreditoinnissa Jeesus saa jumalallisen valtuutuksensa vastaanottamalla Jumalalta tehtävän kertoa sanomaa Jumalan armosta. Jeesus muodostaa tämän sanoman oman ymmärryksensä mukaan opettaen sitä eteenpäin. Vaihtoehtoisesti voimme katsoa Jeesuksen saaneen myös tärkeimmän sanomansa suoraan Jumalalta pelkän tehtävänannon sijasta.

Transsendentaalisessa akkreditoinnissa jumalallinen valtuutus tulee vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen ylösnousemuksessa Jeesuksen muodostaessa täysin itsenäisesti oman uskonnollisen sanomansa maan päällä. Ylösnousemus tekee Jeesuksesta

Jumalan Pojan eli ihmisen, jonka sanoman Jumala hyväksyy opetettavaksi kaikille kansoille.

Vanhat kirkolliskokoukset päätyivät kuvaamaan Jumalaa kolmiyhteiseksi. Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki yhtä aikaa. Vanha kirkko väitteli kolminaisuudesta jatkuvasti ja päätyi kirkolliskokouksissaan omiin muotoiluihinsa lähinnä keisarin painostamana.

Kolminaisuusoppi sai täsmällisen kuvauksensa homousianismissa (sama olemus). Homousianismi kehitti opetuksen yhdestä ja samasta jumalallisesta olemuksesta kolmena eri persoonana, jotka olivat olemassa itsenäisesti. Homousia-oppi on loogisesti ongelmallinen Jumalan ykseyden kannalta. Usia eli olemus ei nimittäin kuvaa Jumalan ykseyttä, vaan jumaluuden luonnetta. Ajatus kolmesta erillisestä jumalallisesta persoonasta sopii huonosti Jumalan ykseyteen.

Jeesuksen ei ollut pakko kuolla eikä kärsiä. Häntä ei ole pakko pitää uhrina ihmiskunnan synneistä, vaan eettisenä opettajana Jumalan yhteyteen. Latinalainen sovitusoppi uhriajatteluineen edustaa varhaiskristittyjen historiallista tulkintaa Jeesuksesta. Ylösnousemuksellaan Jeesus osoitti olevansa Jumala tai Jumalan valittu eli Jumalan Poika.

Juutalaiset käyttivät Pyhän Hengen käsitettä kuvaamaan lopun aikoja, Jumalan voiman ilmentymää. Varhaiskristityt elivät kiihkeässä lopun ajan odotuksessa ja tulkitsivat kokemuksensa ja innostuksensa osallisuudeksi Jumalan voimasta.

Dualistisessa monarkianismissa Pyhä Henki ei ole Jumala, vaan Jumalan voima ihmisessä. Se kuvaa kristityn uutta mielentilaa uskossa. Usko, toivo ja rakkaus ovat Jumalan voimia ihmisen elämässä. Usko tekee ihmisestä pyhän ja Pyhällä Hengellä täyttyneen.

Pyhä Henki voidaan dualistisessa monarkianismissa ymmärtää myös osallisuudeksi Jumalan armosta. Silloin siitä tulee yliluonnollinen Jumalan voima ja apu ihmiselle. Näin tulkiten Pyhä Henki lähtee Jumalasta. Jumala antaa Pyhän Hengen eli Jumalan armon ihmiselle Jumalan sanoman ja sakramenttien kautta, mutta Pyhä Henki voi toimia myös muulla tavoin. Armo Pyhän Hengen lahjana uudistaa ihmistä ja synnyttää kaikkea hyvää ihmisen elämässä. Tällaisen armoon voi kuulua tietoja, taitoja ja kykyjä Jumalan lahjana ihmiselle. Pyhä Henki ilmenee ihmisessä uskona, toivona ja rakkautena. Näin se kuvaa samalla kristityn uutta mielentilaa uskossa.

Pyhää kolminaisuutta voidaa myös tulkita tai kuvata teatterimaailman käsitteillä. Maailmankaikkeutta ja Jumalan luomakuntaa voidaan pitää suurena jumalallisena näytelmänä, jossa pääosaa esittää Jumala itse. "Minä olen se, joka minä olen." Näyelmän aikana Jumala pukeutuu eri rooleihin. Alussa Jumala on kaiken Luoja. Sen jälkeen Jumala tulee ihmiseksi Jeesus Nasaretilaisen kautta. Lopuksi Jumala on Henki vaikuttaen sanan ja sakramenttien kautta. Tässä kuvauksessa Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat Jumalan eri rooleja suuressa jumalallisessa näytelmässä. Kuoleman jälkeen paljastuu, mikä on Jumalan rooli taivaassa.

Varhaiskristilliset kristologiat päätyivät yleensä samaan lopputulokseen: Jeesuksella on ylösnousemuksensa jälkeen valta-asema taivaassa. Dualistisen monarkianismin mukaan Jeesuksella on Jumalana kaikki valta taivaassa. Humanistisessa monarkianismissa kaikki valta kuuluu yksin Jumalalle ja Jeesusta pidetään vain ylösnousseena ihmisenä taivaassa. Jumala paljastaa lopullisen totuuden Jeesuksesta kuoleman jälkeen.

Vaikka pääsiäiskertomukset ovat historiallisesti kiistanalaisia, on mahdollista, että roomalaiset tuomitsivat Jeesuksen ristiinnaulittavaksi, mutta on myös mahdollista, että Jeesus kuoli myöhemmin muulla tavalla. Jeesuksen kuolintavalla ei ole merkitystä kristilliselle sanomalle.

Kristinusko syntyi uskosta kuoleman voittaneeseen ja ylösnousseeseen Jeesukseen. Vasta ylösnousemus auttoi kristittyjä huomaamaan, kuka Jeesus oikein oli. Vähitellen syntyi erilaisia tulkintoja Jeesuksesta.

Jeesus oli lopun ajan julistaja, joka opetti myös anteeksiantamuksen ja rakkauden sanomaa kaikkia lähimmäisiä kohtaan sekä toivoa kuolemanjälkeisestä elämästä eli ikuisuudesta. Jumalan valtakuntaa ei kuitenkaan koskaan tullut maan päälle. Jumala halusi tapahtumien kululla todistaa ja osoittaa, kuinka eettiset opetukset, anteeksiantamus ja rakkaus sekä voitto kuolemasta ikuisuuksineen olivat lopun aikojen odotusta tärkeämpiä kristillisessä sanomassa.

Kristillisen perimätiedon mukaan Jeesus oli merkittävä eettinen opettaja, josta jokainen aikakausi esittää oman historiallisen suhteellisen tulkintansa. Jumala jätti Jeesuksen kautta meille salaisuutensa ja sanomansa tulkittavaksi eri aikakausille ja antoi ihmiskunnalle mahdollisuuden elää uutta elämää. Elämme luonnonlakien vaikutuspiirissä ja voimme vaikuttaa itse elämäämme ja maailman kulkuun.

5 artikla

Ihmisestä

Ihminen on osa maailmankaikkeutta ja elää tässä todellisuudessa luonnonlakien alaisena. Ihminen on psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen olento ja osa luontoa. Ihmisellä on omat psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset perustarpeensa.

Ihmisellä on vapaus valita hyvän ja pahan välillä. Ihminen pääsee kuolemansa jälkeen osalliseksi myös jumalallisesta todellisuudesta.

Ihmisellä ei tarvitse olla kuolematonta sielua, vaan ihminen kuolee täydellisesti ja lakkaa olemasta kuolemassa. Jumalaan ja Jeesuksen uskovat nousevat persoonallisesti kuolleista kuolemansa jälkeen ja pääsevät ikuiseen elämään. Ei-kristityt voivat päästä ikuisuuteen kuuntelemalla omaatuntoaan uskonnollisissa asioissa ja pyrkimällä hyvyyteen ja rakkauteen elämässä.

6 artikla

Synnistä

Ihminen on luonnostaan kykenevä sekä hyvään että pahaan. Kristillinen kirkko on vuosisatojen ajan turhaan syyllistänyt ihmisiä ja ylikorostanut ihmisen pahuutta. Ihminen on kehittynyt biologian lakien mukaan. Eettinen kehitys noudattaa psykologian lainalaisuuksia. Itsensä rakastaminen kuuluu ihmisen elämään luonnollisena osana ja on ollut välttämätöntä olemassaolon taistelussa ihmisen evoluution aikana.

Perisynti ei ole varsinainen synti. Perisynti kertoo vain ihmisen epätäydellisyydestä: Kukaan ei ole niin hyvä, etteikö kykenisi tekemään syntiä ja etteikö hän sitä myöskin joskus tekisi.

Synti on Jumalan tahdon vastainen teko. Jeesuksen eettiset periaatteet ilmaisevat Jumalan tahtoa. Kristillisen perimätiedon tärkeimmät eettiset periaatteet koskevat rakkautta Jumalaan, lähimmäiseen, omaan minään ja luontoon sekä kultaista sääntöä. Synti on siis rakkaudettomuutta Jumalaa, lähimmäistä ja luontoa kohtaan.

Rakkaudettomuus omaa itseä kohtaan on sairaus, ei syntiä. Kohtuuton itsekkyys on syntinä itserakkautta muiden kustannuksella rikkoen lähimmäisenrakkauden käskyä.

Tekosynnit ovat varsinaisia syntejä. Niistä ihminen on henkilökohtaisesti vastuussa. Ihmisellä on vapaus valita hyvän ja pahan välillä. Kenenkään ei ole pakko tehdä syntiä. Sidottu ratkaisuvalta moraalisissa asioissa poistaisi vastuullisuuden.

Synti on ihmisen oma valinta. Synti syntyy ja kehittyy oman harkinnan ja omien kokemusten, kasvatuksen, muiden esimerkin ja ympäristön vaikutteiden seurauksena. Myös perintötekijöillä voi olla osuutta asiaan.

7 artikla

Armosta

Kristillinen perimätieto tuntee monia armon määritelmiä. Erilaiset määritelmät aiheuttavat helposti käsitteellisiä sekaannuksia ja teologisia väärinkäsityksiä. Basileioksen tunnustus määrittelee armon täsmällisesti Jumalan rakkaudeksi.

Jumala on antanut meille sanomansa ja ohjannut ihmiset Jeesuksen kautta yhteyteensä. Jeesus kertoi tiestä Jumalan luo, anteeksiantamuksesta ja ikuisesta elämästä. Se on armoa.

Vaikka ihminen kykenisi tekemään hyvää, se ei ole uhka Jumalan päätäntävallalle. Jumala hyväksyy ihmisen yhteyteensä, ei ihminen itse.

Jumalan rakkaus näkyy yhteytenä ihmiskuntaan (interaktiivinen tai profeetallinen armo), syntien anteeksiantamisena (juridinen armo), eettisten ohjeiden opettamisena (pedagoginen armo), olemassaolon ja elämänkatsomuksen avartajana (eksistentialistinen armo), Jumalan voiman antamisena (dynamistinen armo) sekä kuoleman voittamisena (viktoriaaninen armo).

8 artikla

Sakramenteista

Sakramentit ovat kirkon asettamia pyhiä toimituksia. Sakramentissa kirkko tuo erilaisten aineiden tai vertauskuvallisten tekojen avulla esille Jumalan armoa. Sakramentaalit ovat määritelmämme mukaan sakramenteissa käytettäviä Jumalan armon näkyviä merkkejä, konkreettisia aineita tai tekoja, joihin liittyy aina tietty kristillinen sanoma.

Sakramentin pätevyys ei riipu sen toimittajasta. Jokainen kirkon jäsen eli seurakuntalainen voi huolehtia sakramentin järjestämisestä ja toimittaa sen.

Varhaiskristillinen traditio ei rajaa pyhien toimitusten tai näkyvien merkkien lukumäärää. Niinpä kirkko voi ottaa käyttöön ja nimetä uusia sakramentteja ja sakramentaaleja. Kirkon tulisi hyväksyä ainakin seuraavat toimitukset sakramenteiksi: kaste, ehtoollinen, rippi, konfirmaatio, sairaiden voitelu ja avioliittoon vihkiminen sekä erilaiset symbolisin teoin tapahtuvat siunaukset.

Sakramentti muodostuu aina kristillisen sanoman tulkitsemisesta ja näkyvästä Jumalan armon merkistä. Sakramenttiin tulisi lisäksi sisältyä vertauskuvallisia tapahtumia ja liikkeitä, musiikkia ja rukousta. Toimituksen tulisi puhutella koko ihmistä. Siinä tulisi ottaa huomioon myös kristillinen mystiikka. Sakramenttia suunniteltaessa tulee käyttää kaikkea luovuutta ja mielikuvitusta hyväksi. Sakramentti hoitaa koko ihmistä.

Kristillinen kaste on syntien anteeksiantamisen sakramentti. Kaste lahjoittaa syntien anteeksiantamisen. Siinä otetaan myös seurakunnan jäseneksi.

Varhaiskristityt ymmärsivät kasteen uudelleensynnyttävän ihmisen. Kaste lahjoitti heidän mielestään Pyhän Hengen, joka sitten uudisti ihmisen. Uudelleensyntyminen kasteessa merkitsi siirtymistä synnin vallasta uuteen elämään Pyhän Hengen voimassa Jeesuksen yhteydessä.

Kirkossa voidaan ottaa lapsikasteen rinnalle käyttöön myös aivan uudentyyppinen kaste myöhemmällä iällä. Monet haluavat uskoon tulemisensa merkiksi ottaa kristillisen kasteen. Tätä kastetta voitaisiin nimittää tunnustuskasteeksi. Siinä ihminen tunnustaa uskonsa muun seurakunnan edessä ja saa sen merkiksi kasteen. Tunnustuskaste ei kumoa eikä korvaa lapsikastetta.

Varhaiskristityt kehittivät aluksi kasteteologiaansa aikuiskasteen ympärille. Siksi monet Uuden testamentin kastetta koskevat kohdat soveltuvat parhaiten kuvaamaan juuri myöhemmällä iällä tapahtuvaa kastamista. Upotuskaste ilmentääkin osuvasti uskoon tulleen ihmisen elämänmuutosta.

Ehtoollinen on ikuisen elämän ja syntien anteeksiantamisen sakramentti. Se on myös Jeesuksen muistoateria. Se palauttaa mieleen pääsiäisen tapahtumat ja kuuluttaa voittoa kuolemasta, ikuista elämää sekä syntien anteeksiantamusta. Ehtoollisella muistellaan Jeesuksen merkitystä ja sanomaa. Leipä ja viini ovat ehtoollisessa Jumalan armon näkyvät merkit. Ehtoollista voi viettää kotioloissa pienimuotoisesti tai yhdessä muiden kristittyjen kanssa erilaisissa kirkon tilaisuuksissa.

Rippi on syntien anteeksiantamisen sakramentti. Siinä on kaksi osaa: syntien tunnustaminen ja syntien anteeksiantaminen. Rippi on paluuta kasteen lahjaan. Ripissä ihminen katuu tekemiään syntejä ja tunnustaa ne Jumalalle sekä pyrkii anteeksiantamisen jälkeen kohti parempaa elämää. Synnit on hyvä sopia mahdollisuuksien mukaan myös synnin kohteeksi joutuneen osapuolen kanssa. Ripin näkyvä merkkinä voisi olla ristinmerkki, krusifiksi tai kättenpäällepaneminen ripittäytyvälle. Katolinen rippituoli on käyttökelpoinen ripin muoto.

Konfirmaatio on uskon vahvistamisen sakramentti. Siinä siunataan kasvavia nuoria ja aikuisia kristityn vaellukseen täällä maailmassa. Kättenpäällepaneminen on Jumalan armon merkki konfirmaatiossa. Konfirmaatio rippikoulun päätteeksi palvelee tarkoitustaan.

Sairaiden voitelu on sairaiden lohduttamisen sakramentti. Jumala ei ole unohtanut henkisesti ja fyysisesti sairaita ihmisiä. Vaikka lääketieteellä on tärkeä sijansa sairauksien hoidossa, kirkko haluaa myös rukoilla sairaiden puolesta ja siunata heitä. Katolisen kirkon käyttämä aine sairaiden voitelussa on tämän sakramentin näkyvä merkki. Kuolevan henkilön kohdalla on tarkoituksenmukaista puhua viimeisestä voitelusta.

Avioliittoon vihkiminen on rakkauden siunaamisen sakramentti. Sen näkyvänä merkkinä on kättenpäällepaneminen. Kirkko rukoilee aviopuolisoiden puolesta ja siunaa heitä yhteiseen elämään ja rakkauteen.

Kirkko voi siunata symbolisin teoin myös muita asioita. Siunaamisella tarkoitamme Jumalan huolenpidon ja kaiken hyvän, uskon, toivon ja rakkauden sekä onnen ja menestyksen toivottamista siunatulle. Kodin ja eläinten siunaaminen sekä yksityisten ja julkisten rakennusten vihkiminen käyttötarkoituksiinsa ovat hyviä osoituksia Jumalan huolenpidosta ja rakkaudesta. Jumala rakastaa koko maailmaa ja tahtoo sille kaikkea hyvää.

9 artikla

Uskosta

Uskon määritelmänä on luottamus Jumalaan. Luottamus Jumalaan merkitsee rakkautta myös Jumalan sanomaan ja sen välittäjiin. Usko on Jumalan tahdon mukaista hyvää elämää. Uskoa ei tarvitse pitää Jumalan tekona, vaan ihmisen oman vapaan tahdon mukaisena valintana.

Usko sisältää tietoa uskomisen kohteesta (kognitiivinen usko). Siihen kuuluu myös tunteita, elämyksiä, tahtomista. asenteita ja vuorovaikutusta muihin ihmisiin (emotionaalinen ja sosiaalinen usko) sekä toimintaa ja tekoja Jumalan tahdon toteuttamisena (fyysinen tai motorinen usko).

Usko Jumalaan ja Jeesukseen vie ihmisen ikuisuuteen Jumalan edessä. Hyvät teot ovat keskeinen osa uskoa. Usko näkyy elämässä pyrkimyksenä hyvään ja rakkauteen.

Ihminen ei voi omin voimin ja teoin ansaita ikuisuutta. Hyviä tekoja tehdään, koska se on Jumalan tahto. Ihminen pääsee ikuisuuteen yksin Jumalan armosta.

Usko avaa ihmiselle uuden näkymän elämään ja antaa uutta motivaatiota myönteisyyteen ja hyvän toteuttamiseen. Uskoon kuuluu tehtyjen syntien katuminen ja tunnustaminen Jumalalle sekä pyrkimys anteeksiantamisen jälkeen kohti parempaa elämää.

Kristitty voi syventää ymmärrystään ja tietojaan kristillisestä sanomasta, vahvistaa tahtoaan hyvän toteuttamiseen ja iloita eettisestä kasvustaan. Eettistä kehitystä voisi kutsua ihmisen sisäiseksi uudistumiseksi. Ihminen voi Jumalan armon avulla kehittää itseään.

10 artikla

Uudestisyntymisestä

Varhaiskristityt ymmärsivät kasteen uudelleensynnyttävän ihmisen. Kaste lahjoitti heidän mielestään Pyhän Hengen, joka sitten uudisti ihmisen. Uudelleensyntyminen kasteessa merkitsi siirtymistä synnin vallasta uuteen elämään Pyhän Hengen voimassa Jeesuksen yhteydessä.

Uudestisyntyminen määritellään tässä tunnustuskirjassa ihmisen siirtymiseksi uuteen elämään uskossa. Usko on kristityn uutta elämää avaten uuden näkymän elämään. Uudestisyntyminen on näin uskon syntymistä tai siihen kasvamista. Jokainen, joka uskoo, on uudestisyntynyt. Uskon seurauksena ihminen löytää uuden rauhan, uuden toivon ja uuden rakkauden elämäänsä ja on näin saanut itselleen Pyhän Hengen, uuden mielenlaadun.

11 artikla

Vanhurskauttamisesta

Vanhurskauttamisoppi on ollut keskeinen osa kristillistä sanomaa. Kirkko on vuosisatojen ajan saanut turhaan kärsiä tämän opinkappaleen väärinkäsityksistä. Kirkosta on tullut oman menneisyytensä vanki vanhurskauttamisopin hermeneuttisessa tulkinnassa. Kirkossa on juututtu perinteisiin käsitemäärittelyihin.

Luterilainen reformaatio oli osittain valitettavan väärinkäsityksen seurausta. Samoja teologisia käsitteitä voidaan määritellä eri tavoin ja antaa niille erilaisia merkityksiä.

Paavali lainasi vanhurskauttamiskäsitteen juutalaisesta oikeuskäytännöstä, jossa se tarkoitti syyllisen ihmisen julistamista syyttömäksi. Vanhurskauttaminen määritellään tässä tunnustuskirjassa yksinkertaisesti syntien anteeksiantamiseksi ajallisessa ja maallisessa elämässä sekä kuoleman jälkeen viimeisessä tuomiossa. Kirkon tehtävänä on vanhurskauttaa ihmisiä eli antaa syntejä anteeksi Jumalan puolesta maailmassa.

12 artikla

Uudistumisesta

Usko avaa ihmiselle uuden näkymän elämään ja antaa uutta motivaatiota myönteisyyteen ja hyvän toteuttamiseen. Uskoon kuuluu tehtyjen syntien katuminen ja tunnustaminen Jumalalle sekä pyrkimys anteeksisaamisen jälkeen kohti parempaa elämää. Kristitty voi syventää ymmärrystään ja tietojaan kristillisestä sanomasta, vahvistaa tahtoaan hyvän toteuttamiseen ja iloita eettisestä kasvustaan. Eettistä kehitystä voisi kutsua ihmisen sisäiseksi uudistumiseksi. Usko Jumalaan auttaa ihmistä muuttamaan itseään ja elämäänsä. Jumalan armo auttaa ihmistä muuttumaan.

13 artikla

Ikuisuudesta

Nousemalla ylös kuolleista Jeesus todisti voittoa kuolemasta. Ikuisuus on Jumalan lahja uskovalle ihmiselle. Ikuisuutta voidaan pitää myös Jumalan palkintona ihmiselle uskosta Jumalaan, Jeesukseen ja hänen sanomaansa. Ei-kristityt voivat päästä ikuisuuteen kuuntelemalla omaatuntoaan uskonnollisissa asioissa ja pyrkimällä rakkauteen ja hyvyyteen elämässä. Ylösnousemus on kuoleman jälkeen persoonallinen nykyisen ruumiin hajotessa biologisesti.

Ihminen ei voi omin voimin ja teoin ansaita ikuisuutta. Hyviä tekoja tehdään, koska se on Jumalan tahto. Ihminen pääsee ikuisuuteen yksin Jumalan armosta.

Viimeinen tuomio on Jumalan päätös ihmisen asemasta kuoleman jälkeen. Jumala toimii lempeänä ja oikeudenmukaisena tuomarina arvioidessaan kuoleman jälkeen ihmisen uskoa. Arvioinnin tuloksena Jumala tuomitsee ihmisen uskon perusteella ikuiseen elämään. Ikuisen elämän vaihtoehtona on kadotus. Kadotus merkitsee eroa Jumalasta.

Usko on Jumalan tahdon mukaista hyvää elämää. Vaikka hyvät teot ovat osa uskoa, niiden lukumäärä ei ole tärkeintä elämässä eikä viimeisellä tuomiolla. Tärkeintä on luottamus Jumalaan ja Jeesukseen. Ihminen voi tulla uskoon vasta kuolinvuoteellakin.

Kirkon ei pidä tuomita ketään kadotukseen. Viimeinen tuomio on yksin Jumalan tehtävä. Kirkko voi ainoastaan yleisesti esittää oman myönteisen opetuksensa tuomion perusteista: Jokainen, joka uskoo Jumalaan ja Jeesukseen ja rakastaa hänen sanomaansa, pääsee ikuisuuteen.

Jumala voi rakkaudessaan ja oikeudenmukaisuudessaan hyväksyä ikuisuuteen myös ei-kristittyjä. Ihmisen uskoa ja vakaumusta arvioidessaan Jumala ymmärtää ihmisen vaikeuksia löytää luottamus Jumalaan ja Jeesukseen moniarvoisessa yhteiskunnassa. Ei-kristittyjen kohdalla Jumala pitää arviointiperusteena viimeisellä tuomiolla omantunnon kuuntelemista uskonnollisissa asioissa ja pyrkimystä rakkauteen ja hyvyyteen elämässä. Ei-kristittyjen kohtalo jää avoimeksi tässä elämässä.

Ikuisuus ei ole kiinni oikeasta uskosta. Jumala hyväksyy rakkaudessaan erilaisia tulkintoja Jeesuksesta, kunhan niissä ei loukata rakkautta. Rakkaudesta Jumalan totuus aina tunnetaan. Ihmisen ei tarvitse eikä hän saa käydä väkivaltaisia sotia Jumalan puolesta. Jumala paljastaa lopullisen totuuden kuoleman jälkeen.

14 artikla

Jumalan valtakunnasta

Varhaiskristityt uskoivat Jeesuksen olevan juutalaisten pyhien kirjoitusten lupaama Messias eli Jumalan asettama sijaishallitsija, joka tulisi johtamaan Jumalan valtakuntaa uudessa maailmassa.

Jeesuksen julistamaa lopun aikojen Jumalan valtakuntaa ei koskaan tullut maan päälle eikä maailmankaikkeuteen. Jumala halusi tapahtumien kululla todistaa ja osoittaa, kuinka eettiset opetukset, anteeksiantaminen ja rakkaus sekä voitto kuolemasta ikuisuuksineen olivat lopun aikojen odotusta tärkeämpiä kristillisessä sanomassa.

Tämä tunnustuskirja määrittelee Jumalan valtakunnan jumalalliseksi todellisuudeksi eli taivaaksi tai paratiisiksi. Se on maailmankaikkeutta korkeampi todellisuus. Jumalan valtakunta tarkoittaa siis Jumalan hallitsemaa todellisuutta ja tilaa.

Ihminen pääsee Jumalan valtakuntaan kuolemansa jälkeen uskomalla Jumalaan ja Jeesukseen. Ei-kristityt voivat päästä Jumalan valtakuntaan kuuntelemalla omaatuntoaan uskonnollisissa asioissa ja pyrkimällä rakkauteen ja hyvyyteen elämässä.

15 artikla

Kirkosta

Kirkko on Jumalaan ja Jeesukseen uskovien eli pyhien yhteisö. Kirkko ilmenee paikallisesti seurakuntana.

Kirkon tehtävänä on esittää oma historiallinen tulkintansa Jeesuksesta ja hänen sanomastaan sekä kuuluttaa ja opettaa tätä kristillistä sanomaa eri tavoin. Kirkon tehtävänä on myös toimittaa sakramentit, pitää messuja ja erilaisia tilaisuuksia kristillisen sanoman esille tuomiseksi ja uskonelämän hoitamiseksi. Kirkon tehtäviin kuuluu myös toimia ja elää tämän kristillisen sanoman mukaisesti vuorovaikutuksessa muuhun yhteiskuntaan. Kirkon tehtäväkenttänä on koko maailma.

Kirkko ei ole hierarkkinen uskonyhteisö, vaan tasa-arvoinen ja demokraattinen kristittyjen yhteisö. Kaikki kristityt ovat samanarvoisia keskenään ja oikeutettuja tulkitsemaan Jeesuksen sanomaa ensimmäisen pääsiäisen tapahtumien edessä.

Erilaisista tulkinnoista huolimatta kaikki Jumalan ja Jeesuksen seuraajat ovat kristittyinä yhden, yhteisen ja saman kirkon jäseniä ja muodostavat yhdessä katolisen kirkon. Kristittyjen yhteys ja kirkon ykseys ei synny yhteisestä kristillisen sanoman tulkinnasta tai opillisesta yksimielisyydestä, vaan yhteisestä uskosta eli luottamuksesta Jumalaan ja Jeesukseen.

Nykyinen hajaannus on häpeäksi kirkolle. Kristittyjen on aika lopettaa kirkollinen hajaannus, hyväksyä toisensa ja yhdistyä yhdeksi katoliseksi kirkoksi erilaisine tulkintoineen ja tapoineen. Erilaisuuden hyväksyminen kirkossa on osoitus kristillisestä rakkaudesta lähimmäisiä kohtaan.

16 artikla

Kirkon virasta

Kirkon virka on kristittyjen yhteinen tehtävä. Tämä tunnustuskirja kannattaa yleistä pappeutta ja kaikkien seurakuntalaisten vapaata osallistumista kirkon tehtäviin.

Jokainen kirkon jäsen eli seurakuntalainen on oikeutettu toimimaan pappina ja tulkitsemaan kristillistä sanomaa, puhumaan ja opettamaan messuissa ja muissa kirkon tilaisuuksissa sekä toimittamaan sakramentteja yhdessä muiden kristittyjen kanssa. Seurakunnat voivat kuitenkin perustaa erityisiä ammattivirkoja erilaisiin työtehtäviin toimintansa tehostamiseksi ja helpottamiseksi, mikäli seurakuntalaiset niin haluavat.

17 artikla

Paaviudesta

Paavius on historiallinen katolisen kirkon johtamistapa. Paavi voidaan tulkita kirkon ykseyden symboliksi ja kirkon yhteiseksi puhemieheksi sekä yleisen kirkolliskokouksen puheenjohtajaksi. Ylin valta kirkossa kuuluu aina sen jäsenille ja näiden kristittyjen valitsemille luottamuselimille. Paikallisuus on suositeltavaa kirkon hallinnossa. Kristittyjen yhteisiä kirkolliskokouksia tarvitaan lisäämään keskinäistä yhteistyötä ja -toimintaa sekä vahvistamaan yhteenkuuluvuutta yhteisen kirkon jäseninä. Kirkolliskokoukset ovat erehtyväisiä ja ymmärrys kristillisestä sanomasta jatkuvasti kehittyvä ja uudistuva.

18 artikla

Uskon hoitamisesta

Kristillinen sanoma hoitaa uskoa. Sanoma konkretisoituu sakramenteissa. Perehtyminen kristilliseen perimätietoon, Raamatun lukeminen, rukoileminen, oma pohtiminen ja keskusteleminen muiden kristittyjen kanssa sekä osallistuminen kirkon tilaisuuksiin ovat erinomaisia keinoja hoitaa henkilökohtaista uskonelämää.

Kirkko hoitaa uskonelämää huolehtimalla omasta perustehtävästään. Kirkko voi kehittää erilaisia toimintamuotoja eri-ikäisille ihmisille. Kristillinen taide ja musiikki auttavat myös paljon uskonelämän hoitamisessa. Kirkon sosiaalinen työ ihmisten auttamiseksi erilaisissa vaikeuksissa ja ongelmissa hoitaa myös uskoa ja auttaa elämään kristittynä maailmassa.

19 artikla

Rukouksesta

Rukous on merkittävä henkilökohtaisen uskon hoitamisen väline. Rukouksessa ihminen puhuu Jumalalle ja kertoo omia ilojaan ja huoliaan. Jumala kuulee kaikki äänettömät tai ääneen lausutut rukouksemme. Rukoilla voi missä vain ja milloin hyvänsä omalla tavallaan.

20 artikla

Kirkollisista seremonioista ja tavoista

Kirkossa voi olla erilaisia tapoja järjestää messuja, sakramentteja ja muita seremonioita sekä tilaisuuksia. Kirkolliset käytännöt voivat vaihdella paikallisesti. Yhteenkuuluvuutta voidaan kuitenkin parantaa yhtenäisillä tavoilla. Kirkon seremonioihin ja tilaisuuksiin tulisi sisältyä vertauskuvallisia tapahtumia ja liikkeitä, musiikkia ja rukousta. Tilaisuuksien tulisi puhutella koko ihmistä. Niitä suunniteltaessa tulee käyttää kaikkea luovuutta ja mielikuvitusta hyväksi.

21 artikla

Neitsyt Mariasta ja pyhimyksistä

Maria oli Jeesuksen äiti. Maria ei ole jumalallinen olento, vaan tavallinen ihminen. Maria muistuttaa naisen aseman tärkeydestä maailmassa.

Pyhimykset ovat historiassa eläneitä kristittyjä, jotka voivat toimia meille esimerkkeinä kristittynä elämisestä. He voivat elämällään todistaa hyvien asioiden puolesta. Pyhimyksiä voidaan myös kunnioittaa ja muistella heidän saavutuksiaan. Voimme myös pyytää pyhimyksiä rukoilemaan puolestamme. Kirkolla voi olla ympärivuotinen pyhimyskalenteri seurakuntalaisten ilona ja rohkaisuna.

22 artikla

Kristillisistä järjestöistä ja luostareista

Samanmieliset kristityt voivat perustaa erilaisia järjestöjä ja yhdistyksiä omine sääntöineen ja päämäärineen. Kirkon piirissä on historian aikana syntynyt erilaisia munkki- ja nunnajärjestöjä. Nämä sääntökunnat eivät edusta kirkon jäsenyyttä korkeampaa kristillisyyttä. Niiden jäsenet voivat hankkia omaisuutta ja tehdä työtä sekä mennä naimisiin. Samoihin sääntökuntiin voi kuulua sekä miehiä että naisia.

Nykyajan luostarit voisivat olla kristillisiä kulttuuri-, virkistäytymis- ja majoituskeskuksia myös kirkon itsensä ylläpitäminä. Niissä voisi toimia kirjastoja ja koulutusyksiköitä. Luostarit voisivat nykyaikana tarjota kylpylä- tai liikuntapalveluja yms. kappelitoiminnan lisäksi.

23 artikla

Juutalaisuudesta ja islamista

Juutalaiset, kristityt ja muslimit uskovat samaan Vanhan Testamentin Jumalaan. Niinpä juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia on pidettävä saman uskonnon eri suuntauksina. Juutalaiset kannattavat historiallisesti Mooseksen, kristityt Jeesuksen ja muslimit Muhammedin sanomaa.

Kristityt voivat puolestaan pitää islamin perustajaa Muhammedia profeettana, jonka tehtävänä oli viedä sanomaa Jumalasta Arabian heimoille ja kansoille. Muhammed toimi Jeesuksen tavoin ja muodosti itsenäisesti oman uskonnollisen sanomansa oman ymmärryksensä mukaan. Näin Muhammed laati kannattajiensa avulla historiallisen Koraanin. Koraani on Raamatun tavoin syntytavaltaan inhimillinen, ei jumalallinen kirja.

Jumala hyväksyy rakkaudessaan erilaisia tulkintoja Jeesuksesta, kunhan niissä ei loukata rakkautta. Rakkaudesta Jumalan totuus aina tunnetaan. Jumala arvostaa elämistä oman vakaumuksen ja omantunnon mukaan. Jumala paljastaa lopullisen totuuden kuoleman jälkeen.

24 artikla

Muista uskonnoista

Muiden uskontojen kannattajia ei tule vihata eikä syrjiä. Jokaisen ihmisen uskonnollista vakaumusta tulee kunnioittaa eikä häntä saa kiduttaa ja pakottaa muuttamaan omaa vakaumustaan.

Uskonnollinen fanaattisuus on tuomittavaa. Suvaitsevaisuus erilaisten uskonnollisten aatteiden sallimisena ja ymmärtämisenä kuuluu kristilliseen lähimmäisenrakkauteen.

Kaikkia uskontoja voidaan arvioida lähimmäisenrakkauden ja luonnonrakkauden näkökulmasta, terveen järjen ja tieteen avulla tavanomaisen historiantutkimuksen lisäksi.

Rakkaudesta Jumalan totuus aina tunnetaan. Ei-kristityt voivat päästä ikuisuuteen kuuntelemalla omaatuntoaan uskonnollisissa asioissa ja pyrkimällä rakkauteen ja hyvyyteen elämässään. Ei-kristittyjen kohtalo jää avoimeksi tässä elämässä.

25 artikla

Elämästä

Ihminen on osa maailmankaikkeutta ja elää tässä todellisuudessa luonnonlakien alaisena. Sairaudet, tapaturmat ja onnettomuudet saavat selityksensä luonnontieteellisistä syistä eivätkä ne ole aina Jumalan rangaistuksia. Ihminen pääsee jumalalliseen todellisuuteen kuolemansa jälkeen.

Kristitylle maallinen ja taivaallinen elämä on elämää rakkaudesta, rakkaudessa ja rakkauteen. Elämän tarkoitus on elämä itse, hyvyys ja rakkaus sekä usko Jumalaan.

Jeesus ei kumoa ajallista maallista elämää, vaan täydentää sitä ikuisuudella ja esittää yleisesti hyväksyttäviä eettisiä ohjeita elämänlaadun parantamiseksi. Jokainen voi nauttia ja iloita omalla tavallaan elämästään. Huolenpito ja välittäminen muista kuuluu jokaiselle. Jokainen joutuu elämänsä aikana ottamaan kantaa Jumalaan, Jeesukseen ja hänen sanomaansa.

26 artikla

Etiikasta

Kristillisen perimätiedon tärkeimmät eettiset periaatteet koskevat rakkautta Jumalaan, lähimmäiseen, omaan minään ja kultaista sääntöä. Basileioksen tunnustus korostaa lisäksi rakkautta luontoon, jonka osa ihminenkin on. Kristityn tehtävänä on ajankohtaisesti tulkita ja toteuttaa näitä kristillisiä arvoja omassa elämässään ja yhdessä muiden kanssa yhteiskunnassa omantuntonsa mukaisesti.

Kristilliset arvot ovat yleisiä humanistisia arvoja. Niihin voidaan päätyä myös ilman uskoa Jumalaan. Kristillisten arvojen soveltaminen käytäntöön on aina tulkintaa kristillisestä rakkaudesta erilaisissa tilanteissa.

Kirkon tehtävänä on huolehtia jäsenyytensä kastettujen lasten eettisestä kasvatuksesta yhdessä vanhempien, kummien ja muun yhteiskunnan kanssa. Eettinen itsetutkiskelu, yhteiset eettiset pohdiskelut, kannustus ja esimerkki edistävät eettisten arvojen ja periaatteiden oppimista ja omaksumista.

27 artikla

Seksuaalietiikasta

Ihminen on biologinen olento ja hänellä on inhimilliset fyysiset ja psyykkiset sekä sosiaaliset perustarpeensa. Seksi on rinnastettavissa syömiseen fyysisenä perustarpeena. Seksuaalisuus on elämän kaunis ilo ja nautinto. Jokainen voi nauttia tästä ominaisuudesta omalla tavallaan. Seksuaalietiikassa on kysymys ihmisten välisistä sopimuksista. Ihmiset voivat vapaasti sopia seksin harjoittamisesta toistensa kanssa ja nauttia siitä. Kirkon tehtävänä on opettaa ja kannustaa turvalliseen ja toista kunnioittavaan seksielämään. Abortin sijasta olisi annettava ei toivotut -lapset yhteiskunnan kasvatettaviksi.

28 artikla

Avioliitosta

Avioliitto on kahden ihmisen välinen julkinen sopimus yhteiselämän aloittamisesta ja siihen sitoutumisesta. Avioliitto voi päättyä avioeroon. Kirkon tehtävä on siunata jokainen avioliitto ja toivottaa sille kaikkea hyvää ja menestystä riippumatta avioliittoon haluavien taustasta.

29 artikla

Politiikasta

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista yhteiskunnassa kansanvaltaisilla menetelmillä. Kristittyjen kannattaa toimia puolueissa yhteiskunnan kehittämiseksi kristilliseen eli humanistiseen suuntaan.

Kristilliseen sanomaan liittyy paljon yhteiskunnallista ainesta. Kristilliset sosiaalieettiset ja ekologiset periaatteet lähimmäisenrakkaudesta ja luonnonrakkaudesta ovat kannatettavia arvoja koko maailmassa. Niistä seuraa yksilön vapauden, tasa-arvon, yhteisvastuun ja luonnonsuojelun arvot. Kristityt haluavat rohkeasti kehittää yhteiskuntaa sosiaaliseen ja ekologiseen suuntaan sekä vaalia ihmisyyttä, ihmisarvoa sekä yleisiä ihmisoikeuksia kaikkialla maailmassa kaikkina aikoina.

Loppusanat

Kristillinen perimätieto esittää oman aikansa historiallisia tulkintoja Jeesuksesta ja hänen sanomastaan. Kirkon tehtävänä on jatkaa varhaiskristittyjen työtä ja tulkita kristillistä sanomaa omien kokemustensa valossa. Kirkossa voidaan päätyä erilaisiin tulkintoihin Jeesuksesta. Basileioksen tunnustuksen tarkoituksena onkin päivittää kristillistä teologiaa. Vanha Augsburgin tunnustus saa tässä asiakirjassa nykyaikaisen sisällön. Basileioksen tunnustus rakentaa myös teologisen sillan ja yhteyden juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin välille. Erilaisista tulkinnoista huolimatta kaikki Jumalaan ja Jeesukseen uskovat ovat yhden, yhteisen ja saman kirkon jäseniä.

Tampereella 25.02.2024

Pasi Toivonen